Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

kun sä löydät sateenkaaren tuo se mulle

Sain jo jokin aika sitten haasteen Alisalta(klikkaa ja kurkkaa!) ja nyt vihdoin ajattelin sen sitten tehdä. Samalla tulin kertomaan että blogin tauko on näillänäkymin päättynyt ja koitan nyt ruveta postailemaan vähän aktiivisemmin! Muokkailin ulkoasua hieman ja ainakin banneriin olen hyvin tyytyväinen, kuvat tiivistää aika kivasti mun elämän ja sillätavoin myös blogin sisällön.

Haasteen säännöt:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


11 asiaa musta:

1. Oon kuukauden päästä 19-vuotias ja se tuntuu ihan mahdottomalta!
2. Keväällä valmistun kokiks ja välillä tuntuu etten osaa vielä edes laittaa ruokaa..
3. Mun poikaystävä on armeijassa, tj295
4. En tykkää räpistä enkä dubstepistä. Musiikki on musiikkia jos siinä on käytetty ihan oikeita soittimia ja siinä ihan oikeesti lauletaan.
5. Käyn laulutunneilla kerran viikossa ja tätä on jatkunu noin 10 vuotta.
6. Mua kiinnostais hakee ammattikorkeeseen opiskeleen muusikoks, mut tiedä sitten mitä tapahtuu..
7. Mulla on kaks pikkuveljee, äiti ja iskä. Ja voi että, toinen veljistäni on PYHIS!
8. Mulla on kaveri Brasiliassa ja olis niin kivaa päästä joskus tapaamaan sitä.
10. Oon ollu isosena neljällä rippileirillä, yhdellä päiväriparilla ja muutamalla lastenleirillä ja tällähetkellä pidän taidekerhoo jokatoinen tiistai Lindan kanssa.
11. Oon uskossa ja ylpee siitä.

Kysymykset haastajalta:

1. Oletko ikinä muokannut ulkonäköäsi jonkun muun ihmisen vuoksi? 
- Kai sitä joskus voi ihan huomaamattaan alkaa miellyttään toista, tyhmää tosin 
2. Mitä mieltä olet kuolemantuomiosta, ja millaisesta rikoksesta voisit sen antaa?
- Se on niin äärimmäinen ratkaisu etten oikein osaa sanoo. 
3. Mikä on suurin unelmasi?
- En tiedä mikä on välttämättä suurin, mut yks suurimmista on se, et voisin elättää itteni (&perheen) laulamalla tai muuten musiikin parissa työskentelemällä.
4. Kuinka paljon käytät rahaa keskimäärin viikossa?
- Todella vähän, kun tällähetkellä mulle ei tuu rahaa mistään.
5. Kuinka monta kuvaa on puhelimessasi?
- Vielä pari päivää olisin vastannu et "tuhansia" mut nyt niitä on joku parisen kymmentä, ehkä
6. Onko valkoiset valheet sallittuja hätä tilanteessa?
- Jos niistä ei oo suurta haittaa kenellekään niin kyllä kai :b
7. Perheen kanssa laivalle, vai kavereiden kanssa mökille bilettämään?
- Tällähetkellä toi perheen kans laivalle kuulostais kivalta!
8. Unelma auto?
- Kuplavolkkari!
9. Millä netti sivustoilla käyt päivittäin?
- Facebook
10. Lempi vaatteet?
- Riston hupparit 
11. Mihin kiinnität ensimmäisenä huomiota vastakkaisessa sukupuolessa? 
- Kasvoihin varmaankin

En haasta ketään, oon joskus aikaisemmin tehnyt tän saman haasteen ja TÄÄLTÄ sen löydätte. Jos haluutte, niin voitte ottaa haasteen vastaan sieltä ja vastata niihin samoihin kysymyksiin.
 Mulla olis muutama juttukin teille kerrottavana! Ensinnäkin, sain tänään uuden puhelimen, iPhone 4s'n. Oon niiin innoissani siitä! Sain sen synttärilahjaks, tosin synttärit on vasta kuukauden päästä.. Hämmästyin kyllä Gigantin nopeaa palvelua jota haluankin tässä samalla hehkuttaa, nimittäin tilasin puhelimen eilen ja tänään jo sain hakea sen paikallisesta Valintatalosta. Että jos joskus mietitte tilaamista Gigantista niin voin suositella.
 Toinen juttu onkin sitten ihan erimaata ja ei kaipaa sen suurempia esittelyjä. Latasin maanantaina Youtubeen uuden lauluvideon! Käytiin viikko sitten maanantaina tutustumassa studiotyöskentelyyn laulukoulun kautta ja saatiin äänittää yhdet biisit ja lopputuloksen voittekin kuunnella alta. Antakaa toki palautetta joko tänne tai videon kommentteihin! :3


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

ensimmäinen lauluvideo Youtubeen, kyllä


Sain perjantaina mun ensimmäisen mikrofonin ja sitä testaillessa päätettiin veljen kans väsätä tällänen! En sen suuremmin ajatellut tätä ensin julkasevani missään, mutta menin ja laitoin sen kuitenkin Youtubeen. Ensin piilotetuksi, mutta lopulta ihan julkiseksi. En kyllä yhtään tiedä tuunko tekeen tällasia jatkossa, ainakin valmistautua pitäis paremmin :-D Martin editointitaidot on kyllä aika huikeet, ite en osais tehää mitään tollasta varmaan ikinä, vaikkei varmaan mitään haastavinta tän tekeminen ollut.
 Mulla on tässä muutenkin lauluntäytteinen viikko takana, oon laulanut jokapäivä (paitsi tänään)! Täällä järjestettiin hyväntekeväisyyskonsertti syöpään menehtyneen tytön muistoksi, jossa esiinnyin sitten itsekkin. Konsertteja oli kaksi, torstaina ja perjantaina ja molempien päivien liput myytiin loppuun jo ennakkoon!  Lisää voitte lukea paikallislehden sivuilta! Siellä on myös kuvia josta mut on kyllä helppo bongata :-D
 Työssäoppimista olis jäljellä enää pari viikkoa, synttäreihin aikaa on vielä vähemmän. Mutta ei mulla muuta, Jesse Kaikurannan Näytän sulle rannan on tajuttoman hyvä biisi.


maanantai 25. helmikuuta 2013

sun suusi on tehty hymyilemään mut tää komedia sai sut itkemään


Aurinko paisto tänä'n niin kivasti että kävin jopa ottamassa ulkona muutaman kuvan! Överimuokattu taivas-kalansilmä-hipsteriavaruus-kuva ja muutama muu, meiän Lauri tietysti kuvissa uuden baja-hupparinsa kans.
 Hiihtoloma alotettiin siis valvojaisilla, jossa tosin meitä oli todella vähän, mut eipä se meitä haitannut. Laskettiin Katan kans pulkalla melkein järveen asti ja kokeiltiin tandem-suksia! Nukkuun tulin kotiin kuuden aikoihin ja sunnuntaina nukuinkin tooosi pitkään. Tänään en oo tehnyt oikein mitään, mitä nyt mummulla käytiin iskän ja Laurin kans. Huomenna voisin suorittaa jo aloittamaani siivousta vähän eteenpäin.
 Kuunnelkaa ja katselkaa alla oleva Rockwallin uusin sinkku ja musavideo! Oon niin ylpee näistä pojista, jotenkin kun on niitten menoo seurannut melkein alusta asti ja nyt tulee jo tällästä matskua niin huhhuh! Kumpa saatais ne tänne meiänkin mestoille esiintyyn joskus. Ei mulla muuta, näillä mennää. ;> 

lauantai 23. helmikuuta 2013

don't try to take this from me now


Alotin vihdoinkin siivoileen mun huonetta, kun tajusin että mun Coca Cola -kokoelma alkaa oleen jo aika mukavan kokonen! Siitä sitten kuvia nappaileen ja heti laittaan ne tietty koneelle. (Huoneen siivous siis jäi vähän taka-alalle..) Oon tässä nyt jo jokusen vuoden pistänyt talteen mm. noita erilaisia kokis -tölkkejä ja onhan niitä jo aika kivasti. Taustalla oleva riepu on mun uusin hankinta, t-paita jonka löysin selaillessani Gina Tricotin shop onlinee! Hintaa sillä oli 19,95€ ja luultavasti mun kallein t-paita! Mut ymmärrätte varmaan et mun oli vaan pakko ostaa se.
 Ihanaaaaa kun alko loma! Vielä perjantai aamuna tuntu ihan käsittämättömältä että ens viikolla ei tarvi raahautua kahvilaa pitään, mut mitä pitempään meiän siivoilut kesti koululla, sitä mukavammalta ajatukselta loma alko tuntua. Eilen tosiaan mun ja Katan työpäivän pituus oli mukavat 12h.. Saatiin viikolla valitusta kuinka meidän jäljiltä keittiö on tosi likanen ja yms, niin eilen laitettiin hihat heilumaan ja puunattiin koko keittiö. Muiden jälkiä siivoillessa vierähti tunti jos toinenkin, mutta ompahan puhdas keittiö!
 Eilen illalla nuakkarilla selvis sellanenkin juttu, että tänään on loma valvojaiset! Tosin Putous on pakko kattoa kotona ennen sitä, Karim ja Veli on molemmat niin huikeita hahmoja että toisaalta mulle on aivan sama kumpi voittaa, tasapelin ne ansaitsis!
 Lopuks viä Paramoren uusin sinkku ja musavideo, pakko sanoo et ekakuuntelulla olin vähä hämmentynyt mut enää en, hyvää musiikkia mut mitä muuta voikaan Paramorelta odottaa. ;>

tiistai 1. tammikuuta 2013

but there's still a change I might walk to your door


Muutama raketti/ilotulituskuva ja sit tollanen hömppä joka vietti mun kans tän vuoden ensimmäiset tunnit skypessä. Vuosi vaihtu kerrankin kivasti ja vaikka mun hammasta särkee nyt niin paljon että voisin itkee, mulla on hyvä fiilis ja oon ilonen että on vuosi 2013!
 Vähä musiikkia tähä loppuu ~



Kiitos Merille joka linkkaili tätä, oon täs ny muutaman kerran jo kuunnellu kans tän!
Haluan kyllä nähdä ton Imaginaerum leffan, mut en tiä uskallanko mennä kattoo. Haha oon oikeesti iha nössö, näin viime yönä painajaisiaki ku kattelin joulun aikaan iskän kans sitä jotai Wolfman leffaa..

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

I'm dreaming of a white Christmas, just like the ones I used to know



Kalansilmä kuvailua ja pari julkasematonta kesältä! Ehkä maailman parhaimpiin kuuluvia karkkeja ja maisema kesäyöltä, kun hiippailtiin Erikan kanssa kesällä keskellä yötä. Karkeista tulikin mieleen, tässä ollaan karkkilakkoa vietelty jo yli 12 viikkoa!! Jotenkin tosi hienoo, en olis uskonu et pystyn tähän. Tarkotus siis olla jouluun asti ilman karkkia, tosin joulukalenterin avaan lauantaina, että jos joidenkin mielestä mun karkkilakkoni päättyy silloin, niin okei. Päätin kuitenkin tänkin jo silloin kun alotin tän systeemin!
 Vihdoinkin alan olla terve. Sitkee tauti, tai mikä ikinä olikaan. Lääkärissä tuli käytyä kaks kertaa ja tossa viime viikon lopussa alko tuntua että henki ei kulje. Se oli tosi pelottavaa koska no, uskotte varmaan. Kaikki oli/on kunnossa että tiedä sitten mikä mulla oli. Kellään muulla ollu samanlaista?
 Toi Skyfall oli muuten ihan huikee leffa! En sitä vaan jotenkin Bondiks miellä, mutta väliäkö sillä sitten! Kannattaa ehdottomasti käydä kattomassa jos ette vielä oo sitä tehneet.
 Laulutunnilla laulut meni hyvin, kaikista hengitysongelmista huolimatta. Otsikon tälle postaukselle repäisinkin yhdestä tänään lauletusta, White Christmas. Tykkään siitä tooosi paljon ja sitä on kiva laulaa. Elviksen versio on mun suosikki kenties, kannattaa kuunnella :>



Kumpa sitä lunta nyt sitten tulis, ainakin jouluks! Viime vuonna oli mustaa niin tänä vuonna ei kiitos!

Ja hei lukijakuntani, pikkuveliseni perusti vlogin (= videoblogi) ja jos yyhtään kiinnostaa, niin käykääs kurkkaa PyhisVlog Youtubes! 
..................mua ärsyttää kun mun banneri ei oo keskellä mutten jaksa tehdä sille mitään :| no pian teen kokonaan uuden!

tiistai 20. marraskuuta 2012

on aikakaudet tuntureiksi heidät muuttaneet ja Kilpisjärven kasvattaneet Mallan kyyneleet, kun jäinen pohjoistuuli soi, myös itkee Saana



Kuvat joukkoa 'sekalainen' ja ajalta 'määrittelemätön'! Blogihiljaisuuden pelastamiseksi kuvat tarjoaa puhelin. Kollaasin kuvat kertoo sellaista että 1. Veljekset kuin ilvekset. Niin ja minä 2. Maisema matkalla Myllymaahan 3. Iron Man ♥ kakkosleffaa ootelles huhhuh 4. Kynttilähärpäke Marialla varustettuna

Voisko sitä lunta jo tulla, kiitooooos! Mun kuuluisa joulufiiliskin on vasta matkalla tänne, normaalisti oon joulukorttien tehtailun alottanut jo ennen marraskuuta..Joululahjojen ostamisesta puhumattaka. No, toivotaan että sitä lunta nyt edes jouluksi saataisiin.
 Koulussa - ei mitään uutta. Teoriaa tässä lähipäivinä nyt käyty ja muutama koekin ollut.
 Joku kuumeenpoikanen muhun on kotiutunut, viikko sitten olin ihan 'kunnolla' kipeenä kun niistää sai kokoajan, kurkku oli kipeä plus sitten se pieni kuume. Vielä viikonloppunakin lämpö oli vähän nousussa, päivystyksessäkin tuli käytyä mutta eipä mua mikään vaivaa! Kai se tästä sitten.
 Löysin muuten viime viikolla itselleni sen kevät/syystakin jota etsin alkusyksystä kissojen ja koirien kanssa! Äitin kanssa hetken mielijohteesta poikettiin kirpparilla ja tadaa, siellä se mua odotti. Vähän se on suuri, miesten L, mutta päätin antaa sen kummitädin käsiin vähän kavennettavaksi. Mutta joo, täydellisyyslöytö maksoi vain 11€ ja on aivan kuin uusi :>
 Tänään vielä matka kohti elokuvateatteria ja uusinta Bond- leffaa. Mulla ei oo oikeestaan minkäänlaisia odotuksia, en oo katsonut ees traileria kokonaan. Viimeks kun tuli uusin Bondi, ja näyttelijä oli tämä Daniel Craig, päätin etten halua edes nähdä sitä, koska mun mielestä toi ei vaan näytä yhtään James Bondilta! Jotenkin vaan kaikkien kehujen ansiosta tää uusi Skyfall leffa kiinnostaa niin jos sitä nyt sitten! Tunnari ainakin on ihan loistava.



ps Kata tiän että tykkäät ku julkasin susta taas kauniin kuvan:))))

lauantai 6. lokakuuta 2012

ollaan taas kuten ennenkin, muistan kun vielä hymyilin


Ei tää oo musapostaus, sellanen olis varmaan ihan kiva tehdä joskus joo, mutta tässä on vaan muutama tän hetken kuunnelluin biisi. Kuvat on, kuten arvata saattaa, by Tumblr. En ota tavaks, älkää huoliko! 

Halusin tulla kirjottaan taas jotain tänne, lähinnä siksi että saan eilisen postauksen vähän alemmas, ettei se pomppaa silmille kun tulee mun blogiin. En nyt sitä kuitenkaan varmaan poista..

Mua ärsyttää, vituttaa ja ahdistaa nyt vaihteeks niin moni asia. Kumpa voisin vaan olla ja juoda kahvia, kattoa vaikka jonku kivan Disneyn leffan ja nukkua puolet päivästä. Tänään kuitenkin pitää mennä vähän leirille, Katan jutun takia suunnitelma on vähän muuttunut kun en saanut ketään mun kanssa yövahtiin. Stressasin eilen koko illan sitäkin. En oikein usko että siellä tälläkertaa saan hirveästi mielialaa kohoamaan, vaikka yleensä se on se paikka missä onnistun unohtamaan muut murheet.

Miks asiat menee taas näin? 

// epäluuloista huolimatta mulla oli tositosi kiva ilta eilen. Eeron kanssa oli kiva näytellä ihastuneita ja sain kokeilla miltä tuntuu olla leiriläinen jota ei kiinnosta... :-D

lauantai 15. syyskuuta 2012

save me, save me, save me from this squeeze

1. MC Koppakuoriainen 2.Teinipeili ja mun huonetta. 3. Teini peilissä. Uus facebook -kuva oli saatava koska hiuksetkin on päivitetty.

Palatakseni Gina Tricotin tilaukseen jonka tein parisen viikko sitten, petyin takkiin erittäin paljon, samoin siihen neuletakkiin.. MIKSI muodissa ovat LYHYET takit. En käsitä niitä ollenkaan mutta empä mä muutenkaan muotivillityksistä niinkään innostu. Takin mä nyt vaan olisin tarvinnut, taidan luopua nahkatakki haaveesta.. mulla on mielessä jo toisenlainen takki. Pakko sanoa sen verran, kyseisen firman kuvat nettikaupassa johtaa harhaan ainakin mua aika paljon. Takkiasiasta pääsenkin sitten siihen, että tänään suuntana olisikin Tampere ja takinmetsästys! 
 Oon tykännyt aina ihan valtavasti The Kinksin biiseistä. Tosin ihan huomaamattani, koska oikeastaan vasta nyt oon löytänyt biisin nimen ja muunkin tuotannon kuin pelkät hitit. Kaikissa hyvissä englantilaissarjoissa soi aina niiden musiikki, esimerkiksi sellainen sarja kuin Heartbeat (Sydämen asialla) on ehdottomasti mun lempisarjoja ja musa taustalla on parasta mahdollista. Mulla ei (vielä) ole tuotantokausia itsellä dvd'nä mutta joskus täytyy niitäkin hommata. Onko lukijoissani mahdollisesti kyseisen sarjan faneja? :>
 Kouluviikot menee hurjaa vauhtia, työssäoppiminen lähestyy aina vain ja tuottaa päänvaivaa, vaikka se onkin vasta helmikuussa... Oon myös jollain kummallisella tavalla onnistunut panostaan ensimmäiseen kokeeseen saamalla siitä kakkosen (se fysiikankoe siis) ja englanninsanakoe ei olis voinut paremmin mennä! Mutta mun koulumenestys tuskin on kauhean kiinnostavaa.. 
 Eilisilta meni nuakkarilla mukavasti, kun joku soittaa kitaraa ja vielä kaikenlisäks hyvin, sitä on tosi kiva kuunnella. <:

perjantai 7. syyskuuta 2012


Nyt se sitten on siellä, käykää kuuntelemassa ja jos tykkäätte, niin videon sivussa on sellainen "like" :--) Vaikka ei se loppupeleissä vaikuta siihen, ketä sinne valitaan. Haluaisin niiin kovasti päästä sinne ääni ratkaisee- jaksoihin edes! Kerran kun pääsis tv'ssä laulamaan niin sekin riittäis. 
 Joo, ei mulla muuta! :>

lauantai 1. syyskuuta 2012

thinking you will never change, the nights will always be the same


Ensimmäinen Gina Tricot tilaus lähti hetki sitten! Oon tässä pähkäillyt ilmojen kylmetessä ja muuttuessa syksyisemmiks, että millä varustuksella voin liikkua ulkona. Mulla ei oikein oo ollut mitään sellasta syksy-takkia, tai no, on mutta tyhmä tuulitakki. Selasin ensin H&M'n takit, eieiei. Nahkatakkia pääasiassa metsästin, vaikka niitä nyt jokaisella vastaantulijalla tuntuukin olevan. Ajattelin sitten huvikseni katsoa myös gina tricotin takkitarjonnan, ja mitä löysinkään! Tuo nahkatakki on vähän erilaisempi, eli mainio löytö.  En oo löytänyt kyseisestä rättiliikkeestä pitkään aikaan oikein mitään, mutta nyt olisin voinut tilata ylläolevien lisäks vaikka mitä. Nyt alkaa sitten hirveänmoinen tilauksen odottelu. Ja kuten mainitsin, en ole ennen tilannut tuolta mitään.
 Tänään myös oon potenut jonkinlaista yltiö-fanitusta bändiä nimeltä Sturm und Drang kohtaan. Kaikki alkoi mun viimeyön unesta, jossa olin menossa kyseisen bändin keikalle. No tänään sitten ajattelin katsoa netistä, onko sturmiksen keikkoja jo tiedossa, kun ne nyt palaa keikkatauolta. Löysin yhden, Lost in music -nimiset festarit. Ajankohta ja paikka olis täydellinen, enskuussa syyslomalla ja Pakkahuoneella. Rupesin hehkuttamaan tätä melkein koko perheelle ja äitikin olis ollut luultavasti valmis ja suostuvainen lippujen tilaamiseen. Sitten se iski. K18. Itku oli lähellä. Miksiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii. Ei auta kuin odotella muita keikkoja, kyllä niitä varmasti tässä tulee, kun Sturm und Drang palaa nyt keikkatauolta.


Tuossa olis sturmiksen uusin biisi ja video, Molly the Murderer! Niiiin täydellistä ♥ eargasm Andrén äänestä......

tiistai 14. elokuuta 2012

maailma pyörii ympärillä, antaa sen pyöriä


Kuvia lauantaina Ikuri Rockista! Rockwalli oli hyvä niinkuin aina, ilma oli lämmin ja Pate laulo komeesti. Pate Mustajärvi on muuten äitin lempilaulaja eli Popeda lempibändi, tullut itekkin kuunneltua sattuneesta syystä paljon. Sen verran Rockwallin keikasta, että rumpujen takana ei häärinyt Jimi, niinkuin kuvista saattaa tarkkasilmäiset huomata, vaan tuuraajana oli Kari. 
 Kouluviikko on taas alkanut ja huomenna saan nukkua pitempään, kymmeneen vasta kouluun! Muuta asiaa mulla ei ollutkaan, käykää kuuntelemassa Rockwallia youtubessa, oikeesti! Jätkät osaa hommansa, oon sanonut tän ennenkin. :-) 

sunnuntai 12. elokuuta 2012

maybe one day in a place without time, without space, I can look back and see that I am finally whole


Koulukin sitten perjantaina alkoi eikä haittaa yhtään, sinne oli kiva palata. Eilen oltiin Laiturikahvilassa katselemassa ja kuuntelemassa kun isän bändi esiintyi. Tänään taas suuntana on Ikuri Rock! Luultavasti kuvia reissulta tulee koska Rockwallia on kiva kuvata.
 Ensiviikolla koitan saada kuvailtua kuvauspostaukseen kuvat, huonepostaus ja päivä kuvina- postaukset päätin tehdä erikseen!
 Olen tässä miettinyt tuota The Voice of Finlandia taas, koska toinen tuotantokausi alkoi eli lauluvideoita voi taas nettiin lähettää. Kovasti tekisi mieli lähettää laulunäyte, en vaan ole päättänyt/keksinyt biisiä vielä..

maanantai 6. elokuuta 2012

tule vaan, tule vaa, anna tulla sekaan vaa


Oli tosi kiva viikonloppu Turussa, hyvä "päätös" tälle kesälomalle. Ja kattokaa ny mun uutta lapsukaista, Fjällräven Kånken!1 En voi sanoa että paras ostos pitkään aikaan, koska ostin hetki sitten uuden puhelimenkin, mutta kuitenkin erittäin hyvä ostos. Viime vuonna käytin koulussa laukkuina vähän mitä sattuu, eikä esim kansio mahtunut oikein mihinkään kunnolla. Ennen kånkenin ostoa otin vielä selvää että sinne varmasti se kansiokin mahtuu ja uskomatonta mutta totta. Kansio tosiaan mahtuu sinne, vaikka ulkoapäin reppu ei näytä kovin suurelta. Alkaispa koulu jo niin kånken pääsee tositoimiin >:)
 Turun reissulla parasta oli ehdottomasti Samppalinnan kesäteatterissa käyminen! Musikaalikomedia 'Housut pois' oli, miten sen nyt sanoin edes kuvailisi, loistavan-huikean-mahtava.



Kamera ei ollut mukana teatterissa, koska ei siellä kuitenkaan saa kuvia ottaa esityksen aikana, joten ylläolevat kuvat tarjoaa kännykkä. Youtubesta löydettiin tuo musikaalin "traileri" jo aikaisemminkin, mutta katsokaa tekin! Tämä kyseinen musikaali oli kyllä aivan taatusti paras, jonka oon nähnyt. Samppalinnassa kun oon aikaisemminkin käynyt katsomassa ainakin musikaalit Hääkeikka (2008) ja All Shook Up (2009) (perustui Elvis Presleyn musiikkiin, ei huono ollenkaan sekään!).
Erityisen mielenkiintoisen tuosta Housut pois- esityksestä teki muutama TV'stä tuttu näyttelijä. Panu Vauhkosen ja Jani Karvisen tunnistin ulkonäöltä heti ja musikaalin melkeimpä päähenkilönä oleva Mika Räinä on kuulemma ollut Jopet-Showssa, itse en sitä niin tarkkaan ole ikinä katsonut.
Vielä jonain päivänä mäkin oon mukana musikaalissa!

Kiitoksia paljon kuvausaiheista, tänään ja huomenna voi vielä niitä laittaa tulemaan tänne!