Näytetään tekstit, joissa on tunniste video. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste video. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

kun sä löydät sateenkaaren tuo se mulle

Sain jo jokin aika sitten haasteen Alisalta(klikkaa ja kurkkaa!) ja nyt vihdoin ajattelin sen sitten tehdä. Samalla tulin kertomaan että blogin tauko on näillänäkymin päättynyt ja koitan nyt ruveta postailemaan vähän aktiivisemmin! Muokkailin ulkoasua hieman ja ainakin banneriin olen hyvin tyytyväinen, kuvat tiivistää aika kivasti mun elämän ja sillätavoin myös blogin sisällön.

Haasteen säännöt:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


11 asiaa musta:

1. Oon kuukauden päästä 19-vuotias ja se tuntuu ihan mahdottomalta!
2. Keväällä valmistun kokiks ja välillä tuntuu etten osaa vielä edes laittaa ruokaa..
3. Mun poikaystävä on armeijassa, tj295
4. En tykkää räpistä enkä dubstepistä. Musiikki on musiikkia jos siinä on käytetty ihan oikeita soittimia ja siinä ihan oikeesti lauletaan.
5. Käyn laulutunneilla kerran viikossa ja tätä on jatkunu noin 10 vuotta.
6. Mua kiinnostais hakee ammattikorkeeseen opiskeleen muusikoks, mut tiedä sitten mitä tapahtuu..
7. Mulla on kaks pikkuveljee, äiti ja iskä. Ja voi että, toinen veljistäni on PYHIS!
8. Mulla on kaveri Brasiliassa ja olis niin kivaa päästä joskus tapaamaan sitä.
10. Oon ollu isosena neljällä rippileirillä, yhdellä päiväriparilla ja muutamalla lastenleirillä ja tällähetkellä pidän taidekerhoo jokatoinen tiistai Lindan kanssa.
11. Oon uskossa ja ylpee siitä.

Kysymykset haastajalta:

1. Oletko ikinä muokannut ulkonäköäsi jonkun muun ihmisen vuoksi? 
- Kai sitä joskus voi ihan huomaamattaan alkaa miellyttään toista, tyhmää tosin 
2. Mitä mieltä olet kuolemantuomiosta, ja millaisesta rikoksesta voisit sen antaa?
- Se on niin äärimmäinen ratkaisu etten oikein osaa sanoo. 
3. Mikä on suurin unelmasi?
- En tiedä mikä on välttämättä suurin, mut yks suurimmista on se, et voisin elättää itteni (&perheen) laulamalla tai muuten musiikin parissa työskentelemällä.
4. Kuinka paljon käytät rahaa keskimäärin viikossa?
- Todella vähän, kun tällähetkellä mulle ei tuu rahaa mistään.
5. Kuinka monta kuvaa on puhelimessasi?
- Vielä pari päivää olisin vastannu et "tuhansia" mut nyt niitä on joku parisen kymmentä, ehkä
6. Onko valkoiset valheet sallittuja hätä tilanteessa?
- Jos niistä ei oo suurta haittaa kenellekään niin kyllä kai :b
7. Perheen kanssa laivalle, vai kavereiden kanssa mökille bilettämään?
- Tällähetkellä toi perheen kans laivalle kuulostais kivalta!
8. Unelma auto?
- Kuplavolkkari!
9. Millä netti sivustoilla käyt päivittäin?
- Facebook
10. Lempi vaatteet?
- Riston hupparit 
11. Mihin kiinnität ensimmäisenä huomiota vastakkaisessa sukupuolessa? 
- Kasvoihin varmaankin

En haasta ketään, oon joskus aikaisemmin tehnyt tän saman haasteen ja TÄÄLTÄ sen löydätte. Jos haluutte, niin voitte ottaa haasteen vastaan sieltä ja vastata niihin samoihin kysymyksiin.
 Mulla olis muutama juttukin teille kerrottavana! Ensinnäkin, sain tänään uuden puhelimen, iPhone 4s'n. Oon niiin innoissani siitä! Sain sen synttärilahjaks, tosin synttärit on vasta kuukauden päästä.. Hämmästyin kyllä Gigantin nopeaa palvelua jota haluankin tässä samalla hehkuttaa, nimittäin tilasin puhelimen eilen ja tänään jo sain hakea sen paikallisesta Valintatalosta. Että jos joskus mietitte tilaamista Gigantista niin voin suositella.
 Toinen juttu onkin sitten ihan erimaata ja ei kaipaa sen suurempia esittelyjä. Latasin maanantaina Youtubeen uuden lauluvideon! Käytiin viikko sitten maanantaina tutustumassa studiotyöskentelyyn laulukoulun kautta ja saatiin äänittää yhdet biisit ja lopputuloksen voittekin kuunnella alta. Antakaa toki palautetta joko tänne tai videon kommentteihin! :3


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

ensimmäinen lauluvideo Youtubeen, kyllä


Sain perjantaina mun ensimmäisen mikrofonin ja sitä testaillessa päätettiin veljen kans väsätä tällänen! En sen suuremmin ajatellut tätä ensin julkasevani missään, mutta menin ja laitoin sen kuitenkin Youtubeen. Ensin piilotetuksi, mutta lopulta ihan julkiseksi. En kyllä yhtään tiedä tuunko tekeen tällasia jatkossa, ainakin valmistautua pitäis paremmin :-D Martin editointitaidot on kyllä aika huikeet, ite en osais tehää mitään tollasta varmaan ikinä, vaikkei varmaan mitään haastavinta tän tekeminen ollut.
 Mulla on tässä muutenkin lauluntäytteinen viikko takana, oon laulanut jokapäivä (paitsi tänään)! Täällä järjestettiin hyväntekeväisyyskonsertti syöpään menehtyneen tytön muistoksi, jossa esiinnyin sitten itsekkin. Konsertteja oli kaksi, torstaina ja perjantaina ja molempien päivien liput myytiin loppuun jo ennakkoon!  Lisää voitte lukea paikallislehden sivuilta! Siellä on myös kuvia josta mut on kyllä helppo bongata :-D
 Työssäoppimista olis jäljellä enää pari viikkoa, synttäreihin aikaa on vielä vähemmän. Mutta ei mulla muuta, Jesse Kaikurannan Näytän sulle rannan on tajuttoman hyvä biisi.


maanantai 31. joulukuuta 2012

täältä tullaan 2013 !


Vaikka en niinkään oon niitä ihmisiä jotka juhlii uutta vuotta jne, mutta koska ootte ihan kivoja lukijoita niin ajattelin nyt tulla toivotteleen hyvät uudet vuodet teille! Nähdään taas ens vuonna. :>
 Ja vähän ekstraa teille jotka täällä jaksatte käydä, hain Uusi Päivä- ohjelmaan näytteleen kun ne tässä haki neljää 15-20 -vuotiasta! Koekuvaukset on ens kuussa jos sinne kutsu tulee. Sinne piti siis lähettää minuutin mittanen esittelyvideo ja tuossa se nyt on. Katsoo ken jaksaa!


torstai 6. joulukuuta 2012

sininen ja valkoinen värit ovat vapauden




Kalansilmä kuvatuksia, ihan perus kuvina ja videona, oujee! Tehtiin Martin kans video sen vlogiin ja tosta tuli aika kiva, ainaki itteni mielestä :>
 Itsenäisyyspäivää vietetty siis yllämainituissa merkeissä ja Linnan juhlien vastaanottoa on myös tullut tässä seurattua. Kaipaisin sinne vähän jotain joka räjäyttäis pankin eli poikkeuksia niihin sääntöihin (tässä tapauksessa etiketteihin). No ehkä sit kun mä sinne pääsen ;D!
 Oon miettiny että pitäiskö tänne blogiin kuvata jotain videopostausta joskus, lähinnä mielenkiinto niitä kohtaan heränny Martin vlogin myötä. Mitäs mieltä te lukijani ootte? :>

perjantai 7. syyskuuta 2012


Nyt se sitten on siellä, käykää kuuntelemassa ja jos tykkäätte, niin videon sivussa on sellainen "like" :--) Vaikka ei se loppupeleissä vaikuta siihen, ketä sinne valitaan. Haluaisin niiin kovasti päästä sinne ääni ratkaisee- jaksoihin edes! Kerran kun pääsis tv'ssä laulamaan niin sekin riittäis. 
 Joo, ei mulla muuta! :>

maanantai 27. elokuuta 2012

roon, roon, ron weasley!


 Oli pakko tulla jakaan tämä video teille! :--D Oon nyt nauranut sitä itse jo muutaman päivän ja luultavasti muutama muukin on saanut hyvät naurut. Veli siis (yrittää) kuvata jotain pelivideo kunnes muuan isosisko sattuu paikalle lauleskelemaan.. Ja jotta ymmärtäisitte paremmin miksi hoilaan sitä mitä hoilaan, alapuolella oleva video selventää vähän :> jotkut ovat varmasti sen joskus nähneetkin kyllä.

 (Kohdasta 0:47 alkaa tää Ronin osuus.....)

Vaihdoin blogin taustaa, mitäs tykkäätte? :>

torstai 21. kesäkuuta 2012

ti-ti nalle mysteeri ja tohvelisankari


Mentiin pikkuveljen kanssa mummun ja papan mökille tiistaina ja oltiin siellä yks yö, eli tultiin eilen illalla kotiin. Olis siellä viihtynyt pitempäänkin, Lauri vaan halus jo kotiin, mutta ajateltiin mennä vielä toistekkin tässä loman aikana.
Lisäksi tästä postauksesta tulee erilaisin pitkiin aikoihin, mukana on video! Kun tossa mun kamerassa kerran HD-kuvaus mahdollisuus on niin sitäkin tulee joskus käytettyä. Oli vaan vähän haasteellista kuvata, kun muistikortti niin täynnä, että sai vaan pieniä pätkiä. Tää video mikä tässä on, loppuu myös kesken. Mun ääni kuulostaa ihmeelliseltä, en voi puhua tollasella äänellä oikeesti!? :--D



Joo, semmosta tälläkertaa, pistäkääs ny kommenttia kun ensimmäistä kertaa blogissa video!