Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

satumaahan kaukaiseen opetettiin kaipaamaan


Kahden eri kuvausreissun kuvia, olkaapa hyvät. Ekat kuvat on otettu samana päivänä kun kävin parturissa, kuten varmaan huomaa. Tällähetkellä kärsin hiuskriisistä ja jos mun vakioparturi ei olis juuri muuttamassa, niin mulla olis jo varmaan vähän vähemmän hiusta päässä.. ;> Palaillaan astialle tuonnempana!

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

lista Hämähäkkimiehen vihollisista


Nämä kuvat on jo keskiviikolta, mutta vasta nyt löysin aikaa niiden muokkaamiselle (joka tosin on tosi vähäistä näiden kohdalla!) ja postaamiselle. Syksy on niin kaunista, paljon kauniimpaa kuin kesä. Ehkä jopa kauniimpaa kuin kevät.
 Viikonloppu on kulunut mukavissa merkeissä siitä huolimatta että perjantaina huomasin ruumiinlämmön olevan kolmeseiskan paikkeilla. Perjantaina oli myös Riston synttärit ja suunnittelinkin Ristolle muutaman yllätyksen, käytiin mm. uudessa paikallisessa Hovipiika ravintolassa syömässä mun laskuun. Eilinenkin vaan oltiin eikä mitään sen kummempaa tehty, kun tässä vähän kipeänä nyt sitten olen.
 Loma tosiaan alkaa virallisesti huomenna, jee, mulla vaan ei oikein oo mitään suunnitelmia. Ihan hyvä sinänsä, saapahan rauhassa sairastella. Eikös se niin mene, että kunnon opiskelija sairastaa lomalla? Ja saa nähdä ehtiikö noita ystejä edes näkeen lomalla, kun kaikilla on niin paljon suunnitelmia. :b
 Nyt huomio kaikki tabletin omistajat/käyttäjät/kukavaan, mulla on kuumeen lisäks tablettikuume ja oonkin vähän netistä katsellut erilaisia vaihtoehtoja. Mietin, jos joululahjaks vaikka toivoisin tablettia, niin jos haluatte antaa jotain suosituksia, kehuja tai vastaavasti vaikka haukkuja jollekkin yksilölle, niin otan mielelläni vastaan! Mainittakoon että näin jo unta Samsungin tabletista...

maanantai 23. syyskuuta 2013

kolme pientä sanaa


Sumukuvia ja "laitan mekon päälle ja mennään takapihalle!!"- kuvia. En oo tyytyväinen tohon keskimmäiseen kuvaan koska esimerkiks lasit olis voinu jättää pois, mutta menköön.
 Viikonloppuna sain huolehtia pikkuveljistä, ja vähän Ristostakin, kun porukat lähti viikonlopuks Viroon Popedan keikan takia. Viikonloppu oli varmaan kivoin pitkään aikaan, vaikka mitään sen erikoisempaa ei tehtykään. Mut ehkä se taika piilee just niissä normaaleissa jutuissa..
 Koulupäivä oli erikoisen mukava maanantaiks ja syyslomaan on enää kolme viikkoa! Mulla ei oo mitään suunnitelmia lomaks, mikä on parempi kuin hyvä. Tein viime viikolla ton ask.fm jutun kun Martilla ja Laurillakin on sellanen :b Laittakaa kysymyksiä tuleen TÄNNE!
 Ja niin, päätin olla tekemättä tälle blogille facebook- sivuja.

lauantai 7. syyskuuta 2013

I do believe in fairies, I do, I do!


Perjantain klo 12-18 koulupäivän jälkeen muhun iski inspiraatio lähteä kuvaamaan jotain ulos, kun aurinko paistoi meidän takapihalla olevalle kivelle. Otin mun kummitädiltä saadun keijun mukaan ja räpsin muutamia kuvia. Vaikka itse sanonkin, kuvista tuli tunnelmallisia ja muutaman kuvan "avaruusmuokkaus" elävöittää niitä vielä enemmän.
 Herään kokoajan uudestaan ja uudestaan siihen, että tänään on vasta lauantai! Mutta parempi niin. Viime viikko koulussa tuntui todella pitkältä, ehdin vähän kipeänäkin olemaan. Nyt mun tekis mieli kirjottaa jotain, ehkä päiväkirjaa, jota oikeastaan viimeaikoina oon täyttänyt aika paljon. Ensin taidan kuitenkin mennä juomaan teetä.

lauantai 31. elokuuta 2013

katuja kahlaavat jalkamme kastuu, tätäkö se on kun rakastuu, tukka putkella sinne ja takaisin


Tänään onkin ollut sade- ja ukkospäivä ja oon ollut suurimman osan päivästä Martin kans kahdestaan kotona. Lauri on Tampereella, äiti työpaikan järjestämissä juhlissa ja iskä samoissa kekkereissä bändinsä kanssa keikalla. Aamulla nukuttiin murun kans pitkään ja eilen olin nuakkarilla pitkästä aikaa. Hajotettiin paikkoja, eli järjesteltiin tiloja vähän uudestaan. Nyt oon istunut tässä koneella hyvän aikaa, ajatuksena mennä "pian" suihkuun. Ei mulla oikeastaan ole mikään kiire, vaikka huomenna ehkä mennäänkin jokkista katsoon Nokialle.
 En voi sanoa että elämä olis mun(kaan) kohdalla täydellistä, mutta tässä ~ viiden kuukauden aikana se on aika lähellä ollut täydellisyyttä, useimmiten ainakin. En olis uskonut, että siitä puolivitsillä laitetusta viestistä (jonka sain yhdeltä nimeltämainitsemattomaltarikulta)"iske Risto" olis seurannut jotain tällasta. Seurashan siitä yhtä-sun-toista, ei me yhteen ihan niin helposti kuitenkaan päädytty, mut pakko sanoo et kaikki säätö ja vääntö todellakin oli sen arvosta. Mulla on maailman ihanin poikaystävä, siitä ei pääse mihinkään. :>
 Mut jotta tää ei menis liian ällöks, niin lopetan hyvän sään aikana. Kertokaa mitä teille kuuluu! Ja otan kommentteja vastaan muutenkin enemmän kuin mielelläni, mitä mieltä ootte nyt näistä kuvista jotka on tähän ja edelliseen postaukseen kuvattu kaikki käyttäen tota mun uutta objektiivia.

maanantai 26. elokuuta 2013

hail to the king


 Oon rakastunut! Nimittäin mun uuteen objektiiviin. Oon jo pidemmän aikaa himoinnut jotain uutta putkenpätkää kameraan ja nyt päätin sijoittaa riparilta saadut palkkarahat tällaiseen yksilöön. Koko nimihän tällä Tamronin putkella on, jos jotain kiinnostaa, niin Af 70-300 f/4-5.6 Di LD Macro 1:2. Muunmuassa Gigantin sivuilla ollut kuvaus "koskaan ei ole ollut helpompaa kuvata liikkuvia kohteita kaukanakin" vakuutti mut. Täydellinen mm. jokkiskisoihin, tolla objektiivilla millä tähän asti oon kuvannut, eli sillä mikä tuli mukana kun ostin järkkärin, ei kovin kummoisia kuvia kisoissa saanut. Ylemmät kuvat on kaikki otettu uudella objektiivilla ja luulempa että se pääsee aika kovaan käyttöön. Pieni valokuvaaja mun sisällä on sen ansiosta heräillyt taas horroksesta.
 Parturissa kävin tänään, kuten kuvista voi ehkä päätellä. Värjättiin sellasella oranssikuparilla muuten, mutta latvat punasella, eli vähän niinkuin liukuvärjäys. Tykkään tosi paljon hiuksuista, enkä vieläkään kadu sitä että leikkasin lyhyemmiks, päinvastoin! Mietin vaan miksen ennen oo tehnyt niin.
 Ei tässä muuta, koulustakaan ei ole mitään kerrottavaa eikä tässä muutenkaan sen kummempia ole, kaikki on loistavasti ja pian alkaa Uuden Päivän uudet jaksot.

maanantai 12. elokuuta 2013

there's no one like you


Tänään vuorossa mökkeilykuvia! Oltiin viikonloppuna Riston kanssa niiden mökillä ja otin kameran mukaan kahdesta syystä: [x] Risto tarvi uuden profiilikuvan kaks vuotta vanhan tilalle ja [x] halusin auringonlaskukuvia tänne blogiin. Ehkä meistäkin vois jonkun kivan kuvan joskus ottaa, mutta kyllä sen ehtii vielä. Mökillä ei tehty mitään sen kummempia, grillailtiin ja vietettiin aikaa ihan vaan kahdestaan.
 Koulussa ollaan aloitettu opiskelu heti ihan normaalisti, ravintolassa oltiin kokkailemassa tänään ja sitä se onkin taas koko viikon. Periaatteessa koulussa on taas ihan kiva käydä loman jälkeen, tää kolmas vuosi tulee olemaan vaan aika, miten-sen-nyt-sanois, täysi. On näyttöjä ja opinnäytteitä ja työssäoppiminen jonka haluaisin suorittaa jossain kivassa paikassa, ei vaan oikein oo mitään tietoo että missä! No, kyllä tässä aikaa vielä on se hommata.
 Jos mun nyt täytyis kuvailla mun elämää yhdellä sanalla, se olis onnellisuus. Huomasin tossa kun laitoin tunnisteita tähän tekstiin, että ennen en oo käyttänyt sitä sanaa. En sano, ettenkö olis miltei aina ollut sellanen perusonnellinen, mutta tää on vaan ihan erilaista. Kun illalla menee nukkuun, jos se Risto ei satu siinä vieressä olemaan, niin ainakin mä tiedän, että mulla on joku joka saattaa ajatella mua kun menee nukkuun, ihan niinkun mäkin ajattelen sitä. Aamulla kun herään ja jos herään yksin, tiedän etten kuitenkaan ole yksin. Maailman parasta on kuitenkin saada nukahtaa toisen viereen ja aamulla herätä siitä. Oon myös erittäin iloinen siitä, että me pidetään samanlaisista leffoista, eikä mun tarvi enää miettiä ketä mahtais lähteä kattoon sen uusimman supersankarileffan, kun tiedän että Risto on varmasti melkein yhtä kiinnostunut niistä kuin mäkin. Kun mietin sanaa onnellisuus, mun mielessä alkaa vaan soimaan Olavi Uusivirran kappale On niin helppoo olla onnellinen. Niinhän se periaatteessa onkin, joskus se vaan ei tunnu siltä. Mut juuri nyt, se on niin.
 Tuli vähän "syvällisempää" tekstiä vaihteeks, toivottavasti tykkäätte lukee tällasta. Ja hei, kuvapostausaiheita sais vielä laittaa!

perjantai 12. heinäkuuta 2013

more than words



Paaaljon kuvia eiliseltä piknikiltä/roadtripiltä! Ei meidän reissu ihan perinteinen roadtrip kyllä ollut, mutta autoiltiin ympäriinsä ja ensimmäisenä paikkana meillä oli Tyrvään Pyhän Olavin kirkko. Meillä oli eväät mukana ja niitä sitten alettiin heti tuhota. Seuraavaks suunnattiin Superiin, ostettiin halpoja irtokarkkeja, moikattiin mun kaveria joka myy mansikoita ja lähdettiin uuteen paikkaan. Kohteena oli Myllymaan urheilutalo ja siellä pihassa opetin vähän noita mun veljiä ajamaan autolla. Martti kuvaili matkalla myös vlogia!


Tänään näin Lindaa joka on siis selvinnyt onnettomuudesta johon joutui vähän aikaa sitten. Oli kiva nähdä ja luultavasti nähdään uudestaan ens viikon alussa. Sunnuntaina on serkun rippijuhlat ja siellä taas laulelen iskän kitarasäestyksellä! Jos saan Martin kuvaamaan edes jotain siellä, niin laitan ehkä videoo tännekin. En lupaa kuitenkaan mitään. ;)
 Oon vähän kaavaillut muutosta hiuksille, mut saa nyt nähdä uskallanko toteuttaa vielä mitään!