Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

back of my mind, I'm on my way, I see through smiles on every face

Mua harmittaa. Oon ottanut kuvia viimeaikoina ihan liian vähän. Aiemmin pystyin muistelemaan kuukausien/vuoden tapahtumia kuvien avulla, nyt mulla ei melkein mitään mistä muistella. On vaan niin vaikeeta ottaa se kamera käteen ja kuvata jotain, kun ulkona on kylmää, märkää ja pimeetä. Kaipaan jo niin paljon lunta!
 Viimeviikon viikonloppuna mulla olis tarvinnut olla kamera mukana. Mut kukapa olis aavistanut silloin lauantaina aamulla yhdentoista aikaan, kun lähdettiin Tampereelle, että seuraavana aamuna löydänkin itseni Turusta. Tampereelle tosiaan lähdettiin myymään Riston autoa, auto meni kaupaks ja päätettiin jäädä sinne vielä vähäks aikaan. No, sit tuli pari muuttujaa matkaan ja lähdettiin Saloon! Syynä oli auto tälläkin reissulla, mutta tälläkertaa ei tullut kauppoja. Missattiin viimeinen juna ja koska oon aika uuno-bussilla matkustamisessa, keksin soittaa mun isän tädille, joka asuu Turussa. Bussilla sit päästiin Turkuun josta mun ihana isotäti haki meidät sen luo yöksi. Sinne on onneks aina helppo mennä, täälläkin on ollut aiemmin juttua vierailusta hänen luonaan(klick). Väitin vielä että junalla kulkeminen on halvempaa, ja että olis parempi lähteä aamulla junalla takaisin kotiin, kunnes sitten mun luulot korjattiin vääriksi.. Bussilla huristeltiin kotiin isänpäiväaamuna, vierailu isotädin luona oli kaikesta huolimatta piristävä! Toivottavasti pääsee käymään siellä taas pian.

Tälläset kuvat meidän reissulta on, taino, onhan noita yhteiskuvia muutamakin, ne ei vaan onnistu koska Risto+kamera= näette itse... :dd eivaan! Sen oli vaan pakko pelleillä.

Tää viikonloppu on sujahtanut vähän pienemmällä matkustamisella, eilen lähdettiin sen suuremmin miettimättä elokuviin Tampereelle. Pari kertaa oli jo pitänyt lähteä katsomaan We're the Millers eli Millerit. En ollut lukenut leffasta oikein muuta kuin mainosjulisteen tekstit, mutta jo se sai mut kiinnostuun tästä leffasta ja olihan se ehdottomasti näkemisen arvoinen! Kyseessä siis komedia ja erittäin hyvä sellainen, suosittelen kaikille. Ennen elokuvaa käytiin Koskikeskuksen Daddy's Diner -ravintolassa syömässä ja hyvää oli. 

Otin nyt vasta käyttöön viime jouluna Janilta saadun objektiivimukin :b ja oikeella eilinen annos, harmi vaan et meidän ekstempore-aikataulu oli vähän tiukka niin jouduin jättään osan syömättä ::)

Jännittää! Huomenna luvassa opinnäytteen näyttö. Oon jo pyöritellyt mielessä mm. sitä että sähköt menee koulussa enkä pysty valmistaan ruokia aikataulun mukaan ja mitä kaikkee. Täälläpäin tosin tää "Eino"- myrsky ei mun tietääkseni ole ihan hirveesti mitään tuhoja tehnyt, onneksi.
 Haluaisin kovasti panostaa enemmän tän blogin suhteen. Toivon erittäin paljon, että viimeistään sitten kun lumi sataa maahan, löydän inspiraatioo kuvailuun ja kirjoittamiseen. Sitä odotellessa, lisäsin uuden kyselyn sivupalkkiin, pankaas kertoen mulle mielipiteenne teenkö kysymyspostauksen vai en. Jos siis vastaat kyllä, olet valmis kysyyn multa kysymyksen-pari jotta sellainen postaus saataisiin aikaan!

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

lista Hämähäkkimiehen vihollisista


Nämä kuvat on jo keskiviikolta, mutta vasta nyt löysin aikaa niiden muokkaamiselle (joka tosin on tosi vähäistä näiden kohdalla!) ja postaamiselle. Syksy on niin kaunista, paljon kauniimpaa kuin kesä. Ehkä jopa kauniimpaa kuin kevät.
 Viikonloppu on kulunut mukavissa merkeissä siitä huolimatta että perjantaina huomasin ruumiinlämmön olevan kolmeseiskan paikkeilla. Perjantaina oli myös Riston synttärit ja suunnittelinkin Ristolle muutaman yllätyksen, käytiin mm. uudessa paikallisessa Hovipiika ravintolassa syömässä mun laskuun. Eilinenkin vaan oltiin eikä mitään sen kummempaa tehty, kun tässä vähän kipeänä nyt sitten olen.
 Loma tosiaan alkaa virallisesti huomenna, jee, mulla vaan ei oikein oo mitään suunnitelmia. Ihan hyvä sinänsä, saapahan rauhassa sairastella. Eikös se niin mene, että kunnon opiskelija sairastaa lomalla? Ja saa nähdä ehtiikö noita ystejä edes näkeen lomalla, kun kaikilla on niin paljon suunnitelmia. :b
 Nyt huomio kaikki tabletin omistajat/käyttäjät/kukavaan, mulla on kuumeen lisäks tablettikuume ja oonkin vähän netistä katsellut erilaisia vaihtoehtoja. Mietin, jos joululahjaks vaikka toivoisin tablettia, niin jos haluatte antaa jotain suosituksia, kehuja tai vastaavasti vaikka haukkuja jollekkin yksilölle, niin otan mielelläni vastaan! Mainittakoon että näin jo unta Samsungin tabletista...

maanantai 23. syyskuuta 2013

kolme pientä sanaa


Sumukuvia ja "laitan mekon päälle ja mennään takapihalle!!"- kuvia. En oo tyytyväinen tohon keskimmäiseen kuvaan koska esimerkiks lasit olis voinu jättää pois, mutta menköön.
 Viikonloppuna sain huolehtia pikkuveljistä, ja vähän Ristostakin, kun porukat lähti viikonlopuks Viroon Popedan keikan takia. Viikonloppu oli varmaan kivoin pitkään aikaan, vaikka mitään sen erikoisempaa ei tehtykään. Mut ehkä se taika piilee just niissä normaaleissa jutuissa..
 Koulupäivä oli erikoisen mukava maanantaiks ja syyslomaan on enää kolme viikkoa! Mulla ei oo mitään suunnitelmia lomaks, mikä on parempi kuin hyvä. Tein viime viikolla ton ask.fm jutun kun Martilla ja Laurillakin on sellanen :b Laittakaa kysymyksiä tuleen TÄNNE!
 Ja niin, päätin olla tekemättä tälle blogille facebook- sivuja.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

"perillä" on tuolla edessämme jossain, mennään mutta ajetaan hiljempaa

Kysely oikeessa reunassa, klikkailkaas ja antakaa mielipiteenne vaikuttaa! >


Oon tosiaan miettinyt facebook -sivujen tekemistä tälle blogille, kun muuten en haluaisi omassa profiilissa tätä mainostaa, enkä oikeastaan niin teekkään. Mua ainakin henkilökohtaisesti ärsyttää jos sinne linkataan oma blogi monta kertaa, päivittäin tai edes kerran viikossa! Kyllä ne ihmiset sitä lukee, keitä se kiinnostaa ja laittaa sen muistiin, tai ainakin niin mä teen. On ihan ok linkata se muutaman kerran, mutta jokaista postausta erikseen ei.. Tiedän kyllä (rakkaan ystäväni Lindan sanoja lainaten) että jos tilapäivitykset ärsyttää niin pitäis itse vaan kirjautua ulos sieltä naamakirjasta!
 En periaatteessa haluaisi, että kaikki tutut löytäisi tänne. Oon kuitenkin kirjotellut tänne aika paljon kaikkea, laidasta laitaan. Toisaalta taas olis hauska tarjota lukijoille (jos teitä aktiivisia siellä olis!) niin jotain ekstrajuttuja, kun aina ei blogin päivitykselle löydy aikaa, tai joku kiva kuva ei sovi mihinkään postaukseen.
 En siis ole vielä päättänyt mitään, joten osallistukaa tohon pikkuseen kyselyyn tai kommentoikaa mielipiteenne kommenttilaatikkoon, toki voi tehdä molemmatkin. Nyt painun pikkuhiljaa nukkumaan, huomenna mennään kosmetologiopiskelijoiden kasvohoitoihin Karkkuun! :b

lauantai 29. joulukuuta 2012

I'll still be here waiting on the rain to warm your heart for me

Tammikuu Vuosi vaihtui suhteellisen rauhallisissa merkeissä. Käytiin laivalla ja siellä oli Elvis jolta sain poskipusun! Hengailtiin egessä ja pidettiin Katan ja Teemun kans leffailta. Värjäsin hiukset parturissa ja käytin uutta jalustaa.

 Helmikuu Kuvailua harrastin aika paljon helmikuussa! Muuta en muista edes kuvien perusteella :D

Maaliskuu Paljon kuvia veljesten kans, ulkona kuvailtiin myös näitä hyppykuvia :D Laitoin kaapin oveen paljon kuvia ja sitten tuossa on toi julkasematon kollaasi kinkkupaketista... :D Käytiin kattomassa myös tulevaa pääsiäisripari ryhmää!

 Huhtikuu Kuun alussa oli huikean-mahtavan-paras pääsiäisripari! Härväys -sana painui mieleen ja mamelukkikala jäi riparin teemaksi. Ihania ihmisiä voi että, isosena on niin kivaa. Ja ollaanko vähän väsyneen näkösiä Katan kans tos kuvas... Riparilta siis sekin. Huhtikuussa ainutlaatuista oli myös The voice of Finlandin finaali, jota oltiin seuraamassa tuomari tuolien takana. Yhteiskuvaa Mikko Herrasen kans :)

Toukokuu Paljon kuvia toukokuulta! Poikien kans kuvailua omas pihapiiris sekä myllymaassa, tehtiin myös se pyöräilyreissu toukokuussa. MM- kisojen seurailua ahkerasti ja meiän kouluvuosi päätettiin picnikkiin. Julkasukelpoisia kuvia reissulta ei tosiaan tullut kun ihan muutama.. :-D

Kesäkuu ja loma alkoii! Ensitöikseni tein valkosuklaajuustokakun ja hyvää oli namnam. Käytiin American Dineris ja saatii kylmää ruokaa huh. Lueskelin katolla pottereita ja tehtiin ensimmäinen pitkä reissu serkun kans autolla Ideaparkkiin. Mökillä vietettiin Laurin kans yö ja kuvasaldo siltäkin reissulta ihan kiva. Rockwallia Viikinsaaressa. :>

Heinäkuu ja enemmän kuvia kun miltään kuulta tähän mennessä! Taideleiri isostelua, grillailua ja mökkireissu Keski-Suomeen. Hipsterikynnet joista tuli hienot monen tunnin työn tuloksena. Auringonlaskun kuvailua sekä yöretki Erikan kans Vammalan läpi. Serkun häät mahtui heinäkuuhun myös.

Elokuu Ihan kuun alussa oli matka kohti Turkua iskän tädille pariks yöks, käytiin kattomassa kesäteatterissa "Housut pois" musikaalikomedia joka oli mahtava! Ostin Turusta Kånkenin jeee♥ Ikuri rock ja Rockwalli jälleen, vähän myös Mustajärven Patee. Kuvia eniten Turusta ja Rockwallista, yllätys... Leffassakin taisin käydä elokuussa monesti.

Syyskuu Vähän vaan kuvia! Hiustenleikkuuta, ensin pelästyin mun "liian lyhyttä" otsista mut aikas nopeesti se kasvo sellaseks mistä tykkään. Uusi huivi, avaruuskynsiä ja sieniä. Syyskuussa laitoin myös ääninäytteen the voice of finlandiin sekä olin yövahtina! Tässä kuussa myös rakastuin Sturm und drangiin..♥

Lokakuu Syysloma tuli vietettyä isoshommissa päiväriparilla, sekä ihan rentoutumisleirillä leiriaholla jossa oli huikeeta. Sain mun fisun ja testailin sitä aika tehokkaasti. Martin kans kuvailtiin ja (ainakin facebookin mukaan) lokakuussa tutustuin Pauliin! :> Koulussa tutustuttiin Vexve areenaan ja koettiin pieniä murheitakin joista onneks meiä Katsuli on selvinnyt vähin vammoin.

Marraskuu Kuvasaldo erittäin vähäinen, voi olla että kamerassakin on jotain mutta kaikki näiden kollaasien kuvat on nyt vaan koneelta etitty. :-) Marraskuussa ei mitään kauhean ihmeellistä tainnut olla, rakastuin kovemmin Robert Downey Jr.'n ja sillälailla.. :D Skyfall käytiin iskän kans kattomassa, oli hyvä!

Joulukuu Ihana joulukuu ja joulun odotus♥ Kävin kuvailemassa ulkona suhteellisen paljon, kovillakin pakkasilla. Laitoin jouluvaloja, ostelin lahjoja ja väsäsin piparkakkutalon. Nuakkaritouhuja, Kolmenkulmalla hengailut ja kakkukestit keskellä yötä. Joulukuu oli mukava ja onhan tätä tässä nyt muutama päivä vielä jäljelläkin. Kaikenkaikkiaan ihan kiva vuosi takana, uusia naamoja ja paljon kivoja muistoja jää kyllä vuodesta. Tietysti on niitä vähemmänkivoja muistoja mutta ei muistella niitä!

 En suunnitellut tän postauksen tekemistä kauan, pari päivää sitten aloin vain väsäillä noita kollaaseja. Vuoden muisteleminen oli oikeestaan aika kivaa! Ehkä teen tällaisen joskus toistekkin. Tuskimpa näissä muistin kertoa kaikkea, mutta jotain kuitenkin.
 Mitäs te tykkäsitte tästä postauksesta? Tiedän että kollaasien kuvamäärä vaihtelee aika reilusti, mutta eipä tuo haittaa. Joihinkin olisin halunnut mahduttaa vielä enemmänkin kuvia kun taas toisiin ei ollut niitä... :--)

lauantai 22. syyskuuta 2012

ethän pelkää pimeää, siel on monta kynttilää


Tää postaus mun piti kirjottaa jo eilen, mutta sitten ei ollutkaan enää aikaa, ja nytkin pääsen tän pariin vasta nyt.
 Tänään koko päivä meni töissä, ruoanlaittamisjuttuja ja sellasta. Ihan kivaa oli ennakkopeloista huolimatta! Eilen mulla oli etäpäivä eli sain nukkua piiitkään. Tosin herättyäni piti kahden tunnin päästä olla laulamassa erään nuoristotyöntekijän eläköitymisjuhlissa! Oli kiva laulaa kun oli tuttuja juhlimassa pitkäaikaista työntekijää joka oli munkin leirikoulussa mukana. :> Vähän myöhemmin mentiin veljien kanssa mummun seuraks ja illalla suuntana oli nuakkari. Ens viikonlopuks hommasin itselleni tekemistä, isoskoulutusleirille ainakin yövahdiksi! Mielenkiintoinen ilta/yö tulossa, ensimmäinen kerta yövahtitouhuissa. Saattaa olla että pyörin leirillä muutenkin, näkee sitten. :>
 Kuulumisista ja menoista pääsenkin perjantaina räpsimiini kuviin. Vihdoinkin saadaan syksyä tännekkin. Syksy on vaan niin kaunis, vaikkakin välillä masentava. Syysmasennukseen ei kyllä suklaata nyt luultavasti tule ahmittua, ensi viikon tiistaina kolme viikkoa viihdytty karkkilakossa. Viimeisessä kuvassa uusi huivi! Sain viime viikolla päähäni että tarviin tuubihuivin ja sitten löysinkin Seppälästä tämän yksilön. Katselin sitä tiistaina, en ostanut. Torstaina sain mummulta vähän "opiskelurahaa" ja muistin tuon huivin heti.. Perjantaina sen sitten kävin noutamassa. Mummulta saatu raha oli ihan selvä merkki siitä, että mun täytyy saada se huivi. :-D
 Huomenna en tee mitään, jalat ihan poikki tästä päivästä! Täytyy mun vähän askartelujuttuja käydä katsomassa Lindan kanssa, mutta se ei kauheasti rasita.. :)