Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

flowers and rust


Muutama kipale vanhoja kuvia muistikorttien kätköistä sekä vähän uudempiakin kuvia. Larpan rippiruusuja, kynsikoristeita, Siuntio Silosäkeen tarinat ja lempparisukkahousut kuvattuna Turkissa. Jatkan vieläkin koneettomana ja tälläkertaa postausta kirjoittelen porukoitten koneella. (Nyt tää tekstikenttä on ihan normaali, wattafaaak?)
 Tänään oon viettänyt lepposaa vapaapäivää. Ajotunnilla olin parisen tuntia sitten ja voi että, se on niin hyvä fiilis kun kerrankin se ajaminen sujuu! Edelliskerralla peruuttelin ensimmäistä kertaa ja voin sanoo, että aika kehnosti meni. Tänään päätin kunnolla keskittyä ja kyllähän se kannatti. Voiton puolella ollaan jo ajojen suhteen, yli puolet takana!
 Pakko mainita että tänään tulee maailman ensi-iltaan Iron Man 3! Oiii että kun oon odottanut sitä jo kauan, ensviikolla tosin vasta tsekkaamaan se, parhaassa seurassa tietty. :) Jotain muutakin odottelen, nimittäin lätkän MM-kisoja! Niihinkään ei enää ole kauan aikaa, ensviikon perjantaina pelataan ensimmäinen Suomen peli. Ennen kaikkea edellämainittua tosin suuntaan Leirikselle viikonlopuksi leireilemään. Viime viikonloppuna oltiin Katan (ja Teemun) kans yövahtimassa isoskoulutusleiriä, tosin uni painoi aika raskaasti silmiä kiinni jo neljän aikoihin molempina öinä.. :-D Nyt tulevaa leiriä odottelen innolla, syksyllä kun nuortenleiri oli niin huikee!
 Muutamasta koulupäivästä pitäis selvitä vielä tällä viikolla. Maanantaina oltiin valinnaisliikunnasta Tampereella tankotanssimassa ja se oli kivaa! Vähän mulla oli ennakkoluuloja sitä kohtaan, mutta suosittelen kyllä kaikkia testaamaan sitä, jos mahdollisuus tulee. Harrastusta siitä en itselleni kyllä osaisi kuvitella, mutta menisin kyllä uudestaankin.
 Nyt varmaan pitää mennä etsiin jotain syötävää, adios amigos!

maanantai 15. huhtikuuta 2013

mun sy-sy-sydämestä puuttuu palanen ja se on mun vanha tietokone :(

"vastaako kaiku huutoon"

Välillä kannattaa tsekata millä hakusanoilla sun blogiin on löydetty..


Tulin kertoon teille suru-uutisia.. Mun tietokone ei toimi. Mun rakas, kohta kolme vuotta rinnalla matkannut 
tietokoneeni on tullut tiensä päähän. Vein sen tänään korjaukseen ja ikäväkseni sain tiedon, että korjaus 
maksaisi sellaset viissataa euroa, joten ei kannata korjata... Kuvat yms. jutut saan (LUOJAN KIITOS!!!)
talteen. Mut en mä halua uutta konetta. En vaan halua. Ja kaikenlisäks näyttää siltä, että mistään ei
enää saa konetta jossa olis Windows 7 käyttöjärjestelmänä, ja se kasi on niin kamala, voi apua. En
edes tajua kuinka surullinen voin olla tietokoneen takia. Mutta kyllä kolmen vuoden aikana sinne on
juttuja kertynyt niin paljon ettei sinänsä mikään ihme. Eikä uuden koneen ostaminen ole ollut ajatuksissa
ja nyt mulla ei oikein ole muita vaihtoehtoja. Kamalaa alottaa kaikki "puhtaalta pöydältä" kun kaikki vanhat
kuvatkin siirretään sitten ulkoiselle kovalevylle. Miksi minä!!? 
 Jotain positiivistakin mulla on kerrottavana, Laurin rippijuhlat nimittäin oli eilen ja kaikki sujui oikein
mallikkaasti. Konfirmaatio meni hyvin ja yllätävän nopeasti, ruokaa riitti kaikille vieraille ja kakku syötiin
kerrankin lähes loppuun! Myös laulut sujui hyvin, kun iskän kanssa esitettiin kahteen kertaan One of us ja Pikkuveli.
Kahteen kertaan siksi, kun vieraita meillä kävi kahdessa osassa. Ja kyllä kannatti vähä laulella täällä, kun
serkku pyysi mua esiintymään konserttiin, joka sekin pidetään samalla koululla kun kuukausi sitten ollut 
hyväntekeväisyyskonsertti! Jännää, ensimmäistä kertaa ison yleisön eteen ihan itsenä, eikä vain yhtenä
laulukoulun jäsenenä. Tosin esiintymään menen, ainakin toivon mukaan, iskän kanssa. 
Kello alkaa taas olla paljon ja muutenkin mua ärsyttää vähän kirjoittaa tätä tekstia porukoitten koneella 
(tätä tekstikenttää vaivaa joku eikä teksti rivity normaalisti, pahoittelen). 
Kuvia mulla olis rippijuhlista, ja laitan niitä tänne heti kun vaan mahdollista. Toivottavasti siihen ei mene
kauhean kauan aikaa.. Nyt on tyytyminen kahteen kännykkäotokseen. 


Mun uusi mekko ja ripille päässyt veljeni Lauri ♥ kyl toi jamppa vaan on mulle niin kovin tärkee :>

tiistai 9. huhtikuuta 2013

tie minut vie, missä musiikki sai meidät sekaisin onnesta, pois, jonnekkin pois


1. Työssäoppimisen viimeiset päivät näytti lähinnä tältä.. :-D
2. Sain synttärilahjaks Eeddspeaks best never -paidan!! Haha, teiän on pakko kattoo TÄMÄ video (ja miksei toki muitakin Eetuliinin videoita!)
3. Lauantaina käytiin Tampereella perheen kesken, piti käydä ostamassa Laurin rippijuhliin vähän vaatteita ja löysin ihan täydellisen mekon! Kuvaa tulee varmasti joskus sunnuntain jälkeen jos juhlissa joku kuvia räpsii. Mutta siis, käytiin testaamassa Koskikeskuksen Daddy's Diner ja oi että, toi oli niiiin hyvää! Ehkä jopa parempaa kun American Diner'ssa... Pointsit tosta maissista!
4. Ja löytyhän sieltä Tampesterista muutakin, en harkinnut sekunttia pidempään otanko ton paidan vai en koska se oli puoleen hintaan! Muutenkin oli tosi kummallinen reissu, kun kerrankin löysin jotain. :-D

Long time no see ja sillälailla. Synttärit oli ja meni kuten kerroin pari postausta aiemmin. Tuli sitten käytyä baarissakin ensimmäistä kertaa Viivin ja Katan kans ja Ristokin liittyi meidän seuraan myöhemmin. Olin vähän pettynyt ainakin Vammalan baareihin, vaikka ei mulla mitään odotuksia ollut. Yliarvostettuja semmoset.
 Työssäoppiminenkin sitten loppui ja normaali kouluarki alkoi. Viimeisten kahden kuukauden lukujärjestykset näyttää kyllä hyviltä, joka viikko ainakin yks vapaapäivä! Kannatti olla syksyllä koulussa se kahdeksan tuntia lähes jokapäivä.
 Odotan sunnuntaita edellämainittujen rippijuhlien takia, pääsen esitteleen erästä henkilöä vähän sukulaisille :--) Ja mun tekis oikeesti mieli kutsua Duudsonit meille tekeen sitä Duudsonit tuli taloon -ohjelmaa! En vaan saanut porukoilta oikein kannustusta, iskä sano että ne tulis vaan tuhoon meidän talon. Mut olis niin siistiä ottaa selvää mitä ne tekis mun koirapelon eteen.. :> Eipä tässä mulla muuta tälläkertaa, lumet alkaa pikkuhiljaa sulaan vaikka eilen satokin melkein kokopäivän lisää. Kevät tulee ja oikeestaan se on ihan kivaa.
 Kaikki on nyt tosi hyvin ettei sitä meinaa ite uskoa.

Ja kysymyksiäää ottaisin vastaan mielelläni vielä vastaan, 
alhaalla olevaan postaukseen pääsette suoraan klikkaamalla kuvaa!! ->

maanantai 21. tammikuuta 2013

kuuroihin korpiin huutoni hukkuu, ei edes kaiku vastaa. En löydä oikeaa polkua, etkä sinä voi tulla vastaan

Oon aina innolla lukenu näitä postauksia seuraamistani blogeista, joihin on koottu kuvia vuosien varrelta. Omia piilotettuja irc-galleria kuvia selaillessani mieleeni sitten syttyi ajatus, jos itsekkin huvittaisin ihmisiä näillä ... mielenkiintoisilla otoksilla. Ihan kaikkia mitä löysin en edes kehtaa julkaista enää missään. :-D Mutta tästä lähtee!


En onnistunut tekeen kollaasia aivan niin että kuvat olis aikajärjetyksessä, mutta ylläolevat kuvat siis vuodelta 2009. Kävin seitsemättä luokkaa, koin erilaisia vaiheita niin pukeutumisessa kuin muussakin elämässä. Seiskaluokka oli hyvinHYVIN mielenkiintoinen ja vähän kauhullakin sitä välillä muistelen. Ensimmäinen kuva kertoo "emo" vaiheesta, kun taas alarivin toinen kuva jostain ihku-kawaii-hömpänpömpästä. Elämäni suurin virhe oli kutosluokan lopulla ja seiskan alussa ollut edellämainittu vaihe..häpeän varmaan vieläkin sitä minkä näköisenä jossain saatoin kulkea. Joukossa myös näitä web-kamerakuvia joita galleriassa oli paljon ja hiukset on lyhyet, oiettä!


Selvää muutosta parempaan kun vertaa näitä ja edellisiä kuvia! Hiustenväri vaihtelee molemmissa mustan ja ruskean välillä. Leikkasin myös etuhiukset. Olin rakastunut tohon iskän vanhaan intiaanipaitaan, joka esiintyy kahdessa kuvassa. Riparin kävin myös pääsiäisenä 2010 ja muistaakseni silloin pukeutuminen oli aika perus. (=tarkoitan sanalla perus tässätapauksessa juuri ylläolevien kuvien tyyppisiä vaatteita, ylemmän kollaasin kuvissa on jokseenkin värikkäämpää). Käytin koko ala-asteen ja yläasteen alun paljon pelkkää farkut+huppari yhdistelmää, ja koska täällä meillä ei edelleenkään ole muuta vaateliikettä kuin Seppälä, hupparit oli niitä ihanan värikkäitä ja varustettu kaikenmaailman kuvilla. Nykyään löydän onneks päälleni vähän muutakin, tosin, en mä huppareita mihinkään hylännyt ole.


Ja muutama kuva lisää samalta vuodelta. Ero on jokseenkin suuri, nää kolme on kaikki aika loppuvuodesta otettuja. Alotin hiusten kasvattelun luultavasti näihin aikoihin ja etutukkatyyli on edelleenkin aika sama. Btw, kollaasin kuvat on vähän väärässä järjestyksessä tavallaan, tää mekkokuva on uusin jne.
 Ja silmälasit!! Tykkäsin, ja tykkään noista vieläkin tosi paljon mut ne on jotenki vääntyny ihan venkuloiks enkä oo saanu sit itteeni Silmäasemalle niitä suoristeleen. Onhan mulla kuitenkin nää nykyset joita käytän.


Sivukalju! Mun tekis nytkin mieli leikata se uudestaan, mut toistaseks en ainakaan oo vielä sitä leikkaamassa. Sen jälkeen halusin muutosta myös hiusväriin ja kävin värjäämässä punaset alta. Vähän myöhemmin otin itteeni niskasta kiinni ja kävin toteututtamassa piitkäaikaisen toiveeni ja värjäsin ne punaset kokonaan! Aloitin blogin pitämisen kuitenkin jo ennen kumpaakaan näistä suurista hiusmuutoksista, niin en koe tarpeelliseks tehdä kollaaseja enempää. Hiukset ei muutenkaan oo kokenut mitään muutoksia punasiksi värjäämisen jälkeen, ens viikolla ehkä luvassa jotain kun päästään parturilinjan opiskelijoiden käsiin koko päiväks!
 Pukeutuminen alko viimeistään nyt muokkaantuun sellaseks "omaks" ja jotenkin toi sivukalju vaikutti muutenkin siihen, miltä halusin näyttää. Vaikka hukuinkin massaan jossain vaiheessa yläastetta, oon jossain sisälläni tiennyt haluavani olla vähän erilainen. No okei, en todellakaan hukkunut massaan seiskalla kun käytin raitasukkia ja ruutuhametta. Mutta ei siitä sen enempää. Ihan niin erottuva en kuitenkaan halua olla :-D
 Tosiasia on kuitenkin se, että yläasteella en olis varmaan uskaltanut värjätä koko päätä punaseks. En tiedä mikä siinä on, koska kuitenkin nytkin punapäitä näkee täällä aika paljon.


Ja vähän lisää vertailukohteita... Toi teinipissisihkulissu- kuva musta on vuodelta 2009.. Kamala, en osaa muuta sanoo. Ja ihana nököhammas minä :> Tää oikeenpuolimmainen kuva on kaikkein uusin mitä musta on, koska otin sen tänään koulun jälkeen!
 Ei tästä nyt ihan sellainen postaus tullut kuin alunperin piti, mutta kiva silti, oli hauska huomata tätä tehdessä että muutosta on onneksi tapahtunut. Laitoin uuden tunnisteenkin, erikoispostaus. Keksin nimittäin jo uuden aiheenkin mistä voisin teille avautua seuraavaksi!
 Toivottavasti tykkäsitte :-) !

lauantai 1. syyskuuta 2012

thinking you will never change, the nights will always be the same


Ensimmäinen Gina Tricot tilaus lähti hetki sitten! Oon tässä pähkäillyt ilmojen kylmetessä ja muuttuessa syksyisemmiks, että millä varustuksella voin liikkua ulkona. Mulla ei oikein oo ollut mitään sellasta syksy-takkia, tai no, on mutta tyhmä tuulitakki. Selasin ensin H&M'n takit, eieiei. Nahkatakkia pääasiassa metsästin, vaikka niitä nyt jokaisella vastaantulijalla tuntuukin olevan. Ajattelin sitten huvikseni katsoa myös gina tricotin takkitarjonnan, ja mitä löysinkään! Tuo nahkatakki on vähän erilaisempi, eli mainio löytö.  En oo löytänyt kyseisestä rättiliikkeestä pitkään aikaan oikein mitään, mutta nyt olisin voinut tilata ylläolevien lisäks vaikka mitä. Nyt alkaa sitten hirveänmoinen tilauksen odottelu. Ja kuten mainitsin, en ole ennen tilannut tuolta mitään.
 Tänään myös oon potenut jonkinlaista yltiö-fanitusta bändiä nimeltä Sturm und Drang kohtaan. Kaikki alkoi mun viimeyön unesta, jossa olin menossa kyseisen bändin keikalle. No tänään sitten ajattelin katsoa netistä, onko sturmiksen keikkoja jo tiedossa, kun ne nyt palaa keikkatauolta. Löysin yhden, Lost in music -nimiset festarit. Ajankohta ja paikka olis täydellinen, enskuussa syyslomalla ja Pakkahuoneella. Rupesin hehkuttamaan tätä melkein koko perheelle ja äitikin olis ollut luultavasti valmis ja suostuvainen lippujen tilaamiseen. Sitten se iski. K18. Itku oli lähellä. Miksiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii. Ei auta kuin odotella muita keikkoja, kyllä niitä varmasti tässä tulee, kun Sturm und Drang palaa nyt keikkatauolta.


Tuossa olis sturmiksen uusin biisi ja video, Molly the Murderer! Niiiin täydellistä ♥ eargasm Andrén äänestä......

torstai 12. heinäkuuta 2012

see I'm trying to find my place but it might not be here where I feel safe, we all learn to make mistakes


Postimies toi laatikkoon tänään shortsit! Ostin nää itse-liukuvärjätytshortsit Minä itte! -blogin Inkalta. Hihii nää on mahtavat. Lisäilin muutamia niittejä, jotka sain pikkuveljeltä. Tosin huomasin että näissä kuvissa on vähemmän mitä tällähetkellä oikeasti, koska laitoin niitä tolle koko "kaarelle". Ja joo, tänään ei ollu naamapäivä. Kynnet tein eilen, punaisissa näkyy kuvio vähän huonommin, molemmissa siis sama. En ollutkaan pitkään aikaan tehnyt itelleni konadeilla mitään. Viimesessä kuvassa tän kesän toiset mansikat, oli hyviä! Tänään oon pakkaillu ja käyny mummulla kahvilla. Mökkiviikonloppu tulossa joten tiedoksi lukijakansallekkin, postauksia luvassa vasta ens viikon alkupuolella seuraavan kerran! :>

perjantai 8. kesäkuuta 2012

minä omistan kaiken mitä näen ja mistä pidän


Matka Ideaparkkiin tehty ja kotiin selvitty. Tuossa olis tärkeimmät ostokset, huikeet Beatles lasit ja Nirvana -paita. ♥ Ensimmäinen kuva on tällähetkellä mun facebookin kansikuva.... :-)
En malta odottaa salkkareiden viimestä jaksoo! Alle puoli tuntia enää, sitten odotellaankin koko kesä että koska ne taas alkaa. No okei ei ehkä ihan. Multa ei nyt irtoa enempää juttua tälläkertaa, nauttikaa tosta ilmasta kun siellä vihdoinkin on vähän lämpimämpää :>

maanantai 16. huhtikuuta 2012

just a stranger on the bus, trying to make his way home


Huoh, ei oo kauheen helppoo tää kuvien muokkaaminen oikeaan kokoon kun ei voi olla omalla koneellansa. Eikä noi nytkään näköjään samaa kokoa ole, mut ei haittaaa.
Tollasella asulla mentiin siis eilen, kengät on siksi eriparia kun mietin kummatko laitan, laitanko toiset kirkkoon ja toiset laulukierrokselle vai mitä teen. Päädyin noihin mustiin joissa on vähän korkookin ja otin toiset mukaan jos kyllästyn niihin (:-D) Mustilla mentiin koko reissu loppujen lopuks. Konfirmaatiokirkko sujui hyvin, samoin laulukierros. Pikkusen on haikee fiilis vieläkin kun tää on nyt periaatteessa tässä. Tän porukan osalta.

Tänään pitäis vielä tehdä tilauslista ensi viikon tiistain näyttöä varten, vähän jo pelottaa se näyttö muutenkin..

Nyt jutellaan ripariryhmän facebook -sivujen keskustelussa nettipelistä ja kuinka saadaan lapsoset lopettamaan tupakan polttaminen :-D Näillä mennää!

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

kaikki näkyi hetken mun edessäin, suljin silmät uudelleen

Hitsi, oon taas ylpee omista kuvistani. 
Ja tosta paidasta jonka ostin lähetyksen kirpparilta eurolla.

Kuvailin taas pikkuveljeni Laurin kanssa meidän takapihalla. Laitettiin "grunge" paidat päälle ja maiharit jalkaan. Mutta nyt musta tuntuu etten laita tähän enempää kuvia tälläkertaa. 

Tää viikko menee liian nopeesti ja se johtuu tasan yhdestä asiasta; huomenna on tarjoiluvuoro ravintolassa. Mua ei vaan oo luotu siihen hommaan. Sönkötän ku pitäis puhua vähänkin tuntemattomille ja kun panikoin niin möhlin.

maanantai 13. helmikuuta 2012

oli piiput ennen puuta, hipit rautaa


Huhhuh mikä päivä, varsinkin koulussa. Tiedättekö tunteen, kun päätä särkee, on heikko olo, ei oo syöny, nukkunu viime yönä ~ 5 tuntia ja sitten pitäis istua koneella koulussa kolme tuntia. Ei kauheen kiva. Tää meiän ns. tieto -ja viestintätekniikka on niiiin turhaa kun ikinä voi joku olla. Ekalla kerralla opeteltii käyttää copypastee ja miten lihavoidaan tekstiä? Kyllä..
Jotai piristystä päivään toi kun käytiin vuokraamassa The social network -leffa. Olihan se aika hyvä!
Huomenna on se paljon puhuttu ja liikaa ylistetty, ystävänpäivä. Aika turhaa ja kaupallista jos multa kysytään. Vaikka on mulla silti yllätys Erikalle, ei mikää erikoinen mut toivottavasti tykkää, kerron vaikka myöhemmi kun en viä viitti paljastaa. 

Ystäviä voi kuitenkin ilahduttaa ihan minä päivänä tahansa, kun vaan kerran vuodessa. :>

EDIT// Jännä huomata että tänne eksyy ihmisiä hakusanalla 'puukkojunkkari' :DDd

tiistai 7. helmikuuta 2012

there's nowhere you can be that isn't where you're meant to be


HEMMETIN HYVÄ FIILIS! En tiedä mistä se tulee mutta eipä tuo haittaa. Olin tänään jo laulutunnilla ja oli kivaa ja kun tulin kotiin otin kameran kainaloon ja käskin äitin lähteä mun kans äkkiä rantaan. Ajattelin että jos olisin saanut auringonlaskusta kuvia mutta aurinko oli nopeampi kun minä. 
Mutta fiilis on senkin takia jotenki erinomaisen outo koska tykkään ylläolevista kuvista tosi paljon. Kaikki muut oon ottanut tänään paitsi nuo sisällä otetut kuvat, ne otin eilisen inspiraation iskiessä. Viimesessä kuvassa näyttää toi mun venytys vähän hassulta kun unohdin että se on tollain kun otin kuvia, kyllä se nyt on jo kunnolla paikallaan. Pian saan siihen tälläsen kivsun tunnelin :> 

Mitäköhän mulla vielä oli sanottavaa. Matikan tehtäviäkin olis muutama huomiseks mutta sekään ei lannista mun mahtavaa mieltäni nyt! Lääkitys varmaa väärä tai jotain siihen suuntaan, mutta toivottavasti teillekkin osuis tällästä mieltä keskellä viikkoo, heittäkää mua kommenteilla vaikka ja kuulemiin!

maanantai 6. helmikuuta 2012

suspicious minds


Paljon ristikuvia lähiaikoina täällä, älkää häiriintykö siitä. Ekassa kuvassa on parhaat ihmiset ikinä.

Löysin just iskän vaatekaapista (jossa teen usein löytöretkiä) mustan villapaita-neulejutskan. Tää on superkiva ja ku katoin peilii ni olin aika cool koska tää paita, punaset farkut, valkoset villasukat ja valkonen pipo. Ja ristikoru. En yleensä oo näin tyytyväinen vaatteisiin.

Tylsistyin tietotekniikantunnilla koska siellä ei todellakaan opittu mitään uutta, vaan miten copypastetaan tekstiä... Jee.

Voisin mennä ottaa itestäni kuvia huviks.

torstai 29. syyskuuta 2011

the voice of finlandddd

Päätinpä sitten osallistua tähän The Voice of Finland- kilpailuun, kun tota laulamista on tullut jo jonkun aikaa harrastettua. Kilpailunäytteen löydätte TÄSTÄ linkistä, jos jotain sattuis kiinnostamaan... Ne, ketä tuonne sitten pääsee, niin senhän päättää joku raati, ettei yleisön pisteillä yms. ole merkitystä. Mutta lätkäisempäs tähän muutaman kuvan nyt itsestäni, kun laitoin veljen itseäni eilen kuvaamaan.




Koska Nirvana on vaan niin hyvä!!

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

isä olen täällä maailman toisella puolen




TÄSSÄ postauksessa kerroin, että tarvitsisin uuden kynsilakan kevätjuhlaa varten ja tässä se nyt olisi. Samassa postauksessa selitin myös tuosta taulun tekemisestä ja tuollainen se nyt sitten olisi. =) Valokuvastakin sain kehuja koulussa.

Tänään saapui vihdoinki myös H&M'stä tilaamani farkut. Odotin niitä tosiaan varmaan pari kuukautta.


Mäki tykkään mun jaloista... huomatkaa sukat! Meni aamulla hermo kun en löytäny ehjiä sukkia niin lopuks otin sit vaan ne mitkä käteen osu. :D




Ja Gimp'illä leikkiminen jatkuu! Haluaisin mielelläni kuulla teidän mielipiteitä, mikä noista neljästä on kaikkein hienoin tai kivoin tai jotain? =)

torstai 5. toukokuuta 2011

do you ever feel like a plastic bag


Voi luoja kuinka haluisin tuollasen laukun! Tällä hetkellä mun laukku tilanne on surkea. Koulussa käytän pikkuveljen vanhaa reppua, joka on täyteen kirjoiteltu. Mulla on muutama laukku, mutta en oikeastaan edes pidä niistä. :D


Tällänenkin kelpais.


Ok.


Mua ärrrrsyttää eilinen Suomi-Tshekki peli! Jos joku muu seuraa jääkiekkoa, tietää kyllä miksi.