Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

mä toivon vain, vain Joulun taikaa, et sydän ois ees hetken aikaa huoleton


Voitteko kuvitella, ylihuomenna on JOULU! Tuntuu ihan epätodelliselta, aika menee hirmu kovaa vauhtia ja tuntuu kuin vasta eilen olis joulukalenterista avattu eka luukku. Viimeksi olen tänne kirjoitellutkin joulukuun ekana päivänä.. En koe siitä toisaalta huonoa omaatuntoa, oon ollut tän viimeisen kuukauden harvinaisen kiireinen! Onneks käytän nykyään kalenteria, niin muistan mitä kaikkea oon tehnyt. Joululahjojen hankkimisen lisäks oon käynyt Helsingissä Riston ja Teemun kanssa (siellä tosiaan vaan käytiin ja lähdettiin takas, autonhaku reissu..), ollut nuakkarilla valvojaisissa ja joulujuhlassa, Jenni Vartiaisen keikalla Vexve areenalla, pitänyt pikkujouluja luokan kanssa, tehnyt kuvissa näkyviä piparkakkutaloja molempiin mummuloihin sekä treenannut hyväntekeväisyyskonserttiin, joka oli eilen Tyrvään kirkossa. Nyt alkaa kiireet pikkuhiljaa helpottamaan, huoneen oon nyt lähestulkoon saanut siivottua joulukuosiin ja huomenna joulusaunan jälkeen viimeistään voi rauhoittua joulunviettoon. Yksi varjopuoli tässä vaan on, nimittäin lumettomuus. Varsinkin kun meikäläinenkin on talvi&lumi-ihmisiä, niin kyllähän tää vähän surulliselta tuntuu viettää musta joulu. Mutta pitää kuitenkin muistaa, miksi tätä joulua taas vietetäänkään, eikä siinä tärkeintä oo lumi tai lahjat. 


Muutama juttu vielä instagram- kuvista, ekassa kuvassa meidän iki-ihana luokka, RK11b! Kuvasta puuttuu Jani joka oli kameran(=kännykän) toisella puolen. Toisessa kuvassa meitsi ennen pikkujouluja ja kolmannessa kuvassa ennen Tyrwää showta! Näissä näkyy vähän uutta hiusväriä, tää on tällainen punaruskee, tykkään kyllä kovasti. Neljäs kuva on tältä päivältä, siivoilujen lomassa kuuntelin Jarkko Aholan joululevyä. :>
 Eilen olin Lindan kanssa leffassa katsomassa Hobitin. Hyvä leffa ja jälleen odotellaan seuraavaa, onko pakko lopettaa noi leffat jännästi! 
 Ja hei, kysymyspostaukseen kaipailisin lisää kysymyksiä! Alla olevan postauksen kommenttiboksiin siis voi laittaa kysymyksiä tän kuun eli vuoden loppuun, nyt jokainen siellä ruudun toisella puolella kysyy jotain.
 Eipä nyt tällä erää muuta, katsellaampas lisää huomenna vielä pienen postauksen muodossa ennen joulua! :) 

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

"laita siihen sit paljon tomusokeria, ei se oo mikään syksytalo"

otsikko lainattu Laurin puheista ;>

Eilisen ja tän päivän aikana valmistunut piparkakkutalo! Taikinan teki äiti ja Lauri auttoi koristelussa sekä kokoamisessa, muuten touhusin taloa itse. Tää on nyt toinen piparkakkutalo jonka tein ite.
 Eilen käytiin myös Ideaparkissa josta vihdoinkin sain (melkein) kaikki lahjat ostettua. Tänään kävin kuitenkin vielä Tokmannista hakemassa muutamat jutut, niin NYT on ainakin kaikki mitä pitääkin. Viikko pitäis pinnistellä koulussa ja sitten pääsee lomalle. Ja joulu tosiaan on jo ihan oven takana. Ennen sitä kuitenkin vielä koulun lisäksi joulujuhlaa srk-talolla sekä Tuomaan kirkon valvojaiset, niistä sitten vaikka vielä myöhemmin.
 Tää nyt oli tällanen pikapäivitys, katsellaan taas myöhemmin!

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

täällä naiset tappaa toisiaan ja sit sanotaan et olishan se hienoo jos näin ei ois


Laitoin lisää valokuvia seinälle ja ripustin verhot ensimmäistä kertaa ite. Ulkona on paistanut aurinko tänään. Edellisessä postauksessa kerroin väsänneeni valkosuklaa-juustokakun ja näissä alimmaisissa kuvissa se nyt olisi. Tosin, nyt siitä ei ole jäljellä enää muruakaan :-)
Eilen ajeltiin serkun kanssa kun sillä on nyt ajokortti, ihan hullua et se on jo niin vanha koska se tarkottaa sitä et pian oon mäkin ja se vasta hullua onkin!!!! t. en kasva isoks
Huomenna parturiiiin, pitkästä aikaa leikeillään vähä hiuksia mut on kyllä jo aikakin karsia vähän kuivempia. Yhdeäksänhaaraset hiukset ei oo enää kauheen miellyttäviä... :-D Tänään en jaksa tehdä mitään kun eilen tuli oltua menossa kokopäivä melkein. Voisin piirtää koska oon ruvennu piirtelee intiaaneja ja ne on kivoja piirtää. Tää mun teksti on taas tällästä katkonaista mut koitin muistaa nyt vaan kerrankin kaiken.
Perjantaina ideaparkkiin edellämainitun serkun ja veljen kanssa, jos löytäiskin jotain kun eilen Tampereelta ei löytynyt mitään.


Muutama kuva pääkallointiaaneista, kuvat tarjoaa jälleen web-kamera! 

perjantai 1. kesäkuuta 2012

black hole sun, won't you come and wash away the rain


Taas webbi kuvaa, ja omenapuu-kuvat otti luokkatoverini Teemu meidän picnik- reissulla tiistaina :b

Oon nyt laiska kesälomalainen ja käytin taas web-kameraa. Huonokuvanlaatu ei siis kerro kaikkea, eilen värjäiltiin mun hiuksia kahdella värillä. Alle laitettiin kuparinsävyistä väriä ja  päälle samaa punaista kun viimekskin. Ja koska en tehnyt minkäänlaisia värinpoistoja, niin lopputulos on aika punainen kuparissakin. Eipä tuo haittaa :-)
Kesäloma mulla alkoi siis virallisesti tänään, käytiin hakemassa opintokortit ja (yllätysyllätys) jäätelöt koululta. Heti kun pääsin kotiin, eli noin puoli yhdeksän, rupesin väsäämään ensimmäistä kertaa ikinä valkosuklaa-juustokakkua! Toivottavasti siitä tuli hyvää, maistajia on melkein jo jonossa asti. :-D

Toi ilma nyt ei vaan oikein miellytä! Joten kuunnelkaa Soundgarden - Black Hole Sun

mut silti, HYVÄÄ KESÄLOMAA KAIKILLE LUKIJOILLE JA MUILLE KETÄ TÄNNE EKSYY :) 

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Elvis istuu oikealla


Eilen sain päivän kulumaan pitkälti näitä tehdessä. Tosin kuorrutuksen muffinit saivat suurinosa vasta tänään. Hyviä valkosuklaamustikkamuffineita!

Huomenna näöntarkastukseen, pari vuotta sitten viimeks käynyt. Silmälasitkin täyttää jo kohta kaksi vuotta joten huomenna myös luvassa vaikea tehtävä kun saan uudet ja ne pitäis vielä valitakkin..

Viikon päästä 17 vuotta tulee täyteen. Aika hassua.