tiistai 28. toukokuuta 2013

kotikaupungin katu oli hiekkainen tie, siinä Anglia katolleen kääntyi

1. Naamavärkkinihän se siinä 2. ♥ ikävä on kova 3. Sunnuntaina tuli oltua ensimmäistä kertaa kattomas jokkiskisoja! 4. "Elämäni miehet tapaavat ensikertaa"-kuva eli Risto ja Samppa :b

Kännykästä poimin taas kuvia kuluneilta päiviltä. Ylempänä siis kuva edellämainituista jokkiskisoista ja alempana sitten tän päiväinen kuva.. Eilen sitten sain inssin ensimmäisellä kerralla hyväksytyksi ja tänään uskaltauduin ensimmäistä kertaa meidän auton rattiin! Vähän kyllä oli puhetta (=iskä sanoi) että mua ei välttämättä dodgen rattiin päästetä, mutta nyt kävi näin! Tosiaan siis tarkotuksena on hommata meille joku vähän joutilaampi kakkos-auto jolla sitten voisin rauhassa ajella. :)
 Koulupäivät alkaa olla aika finaalissa, kaksi koulupäivää ja perjantaina päätös! Aloitankin kesäloman ensimmäiseksi rippileirillä, joka starttaa jo ensi viikon maanantaina. Leiripaikalle tosin kiidän jo sunnuntaina. Kesäkuussa menen tosiaan kahdelle eri riparille ja tänään oltiinkin isosten ja osan vetäjistä kanssa infotilaisuudessa, jossa oli riparilaiset ja mahdollisesti vanhemmat. Tämän porukan leiri on tosin vasta kesäkuun viimeisellä viikolla.
 Kesäksi olis muutakin suunnitelmia, ajateltiin mm. Riston kans lähteä mahdollisesti joillekkin festareille! Ei olla kummatkaan käyty aiemmin ja kun tässä musiikkimauat kerran mätsäis niin miksikäs ei. :) Vähän kyllä harmittaa kun Rock the Beach on ton kakkos-riparin kans samaan aikaan...
 Katsellaan nyt tuleeko tässä postausta enää ennen riparia, yritän parhaani ehtiä jotain naputteleen!

maanantai 20. toukokuuta 2013

jostain kantautuu laulu tuo, kauan sitten unohdettu sävel

 boy* :>

Oon jo pidemmän aikaa ajattellut tällaisen postauksen tekoo ja tässä nyt olisi! Kamerastakin loppui akku just kun olin lähtemässä ulos sen kans. Nää kuvat kertoo jotenkin musta, mistä pidän ja mitä toivon mm. ens kesältä! Iskeekö jotkin kuvista myös mun lukijoihin?
 Tänään nukuin pitkään, vapaapäivä kun taas kerran on! Myöhemmin päivällä lähdin Katan, Iinan, Voken ja Severin kans heitolle Äetsään. Oon nyt kans hurahtanu frisbeegolffiin, vaikken oo edes montaa kertaa ollut heittelemäs. Mut kyllä mustaki viel ihan hyvä tulee, koko kesä aikaa harjotella. ;D Jääkiekosta vielä sen verran, että vaikka vähän (paljon) harmittaakin Leijonien häviö USAlle, niin oon silti ylpee siitä et ne pääsi niin pitkälle, kuitenkin! Jukka olis ansainnu mitallin, mutta ei kukaan unohda sitä vuoden 2011 MM-kultaa, niitä kun ei Suomella kuitenkaan ole kuin kaksi.
 Ja kesästä puheenollen, se sais tulla jo.

lauantai 18. toukokuuta 2013

samppa on tullut kotiin


!! V-i-h-d-o-i-n-k-i-n uusi kone ja ihan huikee onkin! Käytiin iskän kans tänään Gigantissa ja ei kauan mennyt kun olin jo päättänyt mikä lähtee mun mukana kotiin. Sampaksi ristitty uusi Samsungin läppärindeerus palvelee mua tästä lähtien toivottavasti pitkään! ;)
 Muuta mulla ei sitten ookkaan, postaustahti kiihtyy aivan varmasti kun pääsen taas koneelle kunnolla. Tähän asti jännittävin jääkiekkopeli alkaa neljältä, Ruotsia vastaan Globenissa! Tänään kannustetaan Leijonat voittoon ja ruotsalaiset sinne kuuluisalle kebabkioskille. ;>

maanantai 13. toukokuuta 2013

aina toivoi kyllä paljon mutta saikin enemmän


Kevättä, värjättyjä hiuksia, uusia lempivaatteita ja kukkia. Tykkään mun hiuksista taas tosi paljon, koska viime keskiviikkona pääsin pakalle värikoulutukseen hiusmalliks! Kevät on täällä ja pian se kaikkien odottama kesä. Jopa allekirjoittanut odottaa tulevaa kesää innolla, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Ajokortin saaminenkin on enää teoriakokeesta ja inssistä kiinni, ajo- ja teoriatunnit on siis takanapäin. Saa nyt nähdä meneeko se teoria läpi, vähän oon kyllä netissä harjoitellut.
 Päiväkirja on kyllä sellainen keksintö jota suosittelen kaikille. Kaivoin omanikin pitkän tauon jälkeen esille. Vaikka tännekin kirjottelen joskus tuntemuksia ja asioita päästä, päiväkirjaa ei silti korvaa mikään. Mummukin on sitä mulle aina suositellut ja oonkin pienestä asti jotain saanut aina välillä kirjoitettua. En kyllä tiedä miksi mummu sitä niin kovasti tuputtaa, kenenkään muiden tietoon ne asiat ei sieltä kirjasta ikinä pääse. ;D
 Mutta tosiaan, kesä tulee kovaa vauhtia, mulla on enää 10 koulupäivää jäljellä ja yksi niistä on päätöspäivä. Vähiin käy ennenkuin loppuu, kuuluu vanha sanontakin. Odotan kesältä paljon ja aion ottaa siitä oikeasti kaiken irti! Ihan mieletöntä kuvitella että tulevana kesänä ei kyydin saaminen johonkin ole enää ongelma, oikeastaan mulla on siihen enemmänkin kuin yks ratkaisu. Jotain hyvää tässä täysi-ikäisyydessä, pakko myöntää.
 Nyt taidan vielä vähän kerrata noita teoriakokeen kysymyksiä, toivottakaa mulle onnea!